Järvilappalaiset
Teksti: Mikko Keinonen
Järvilappalaiset on emeritus professori Juha Pentikäisen käyttöönottama termi, joka tarkoittaa Itä-Suomen varhaista väestöä. Järvilappalainen ei viittaa suoraan heimon etniseen taustaan, vaan elämäntapaan.
Järvilappalaiset hankkivat elantonsa metsästäen, kalastaen, marjastaen ja sienestäen. Heimoihin kuului yleensä noin 20 jäsentä ja heimot liikkuivat alueella hyödyntäen luonnon antimia. Heillä oli sekä kiinteitä että väliaikaisia asuinpaikkoja. Heimo liikkui pieninä yhteisöinä vuosittain 5-8 nautintapaikan välillä samaa tuttua reittiään pyytäen vuodenajalle tyypillistä saalista, kuten peuroja, hirviä tai norppia.
Järvilappalaisten merkkejä voi lukea edelleen eteläsavolaisesta luonnosta. Yksi selkeä järvilappalaisten asuinalue näyttäisi olevan Astuvansalmella ja toinen Heinävedellä.
Vanhimmat todistusaineistot järvilappalaisista ovat arkeologisia löytöjä: pyhiä vuoria, kallioita, uhripaikkoja ja -kiviä, kalliomaalauksia ja hautapaikkoja.
Järvilappalaisten olemassaolosta todistavat suurille järville ja kannaksille annetut nimet, joille ei löydy selitystä suomensukuisista kielistä. Nykyäänkin on käytössä paljon paikannimiä, jotka viittaavat järvilappalaisasutukseen, kuten kaikki Lappi-nimet, joita Heinävedelläkin on paljon.
On ajateltu, että musta-sana paikannimessä kielii usein siitä, että paikka on ollut järvilappalaisten nautinta-aluetta. Heinäveden paikannimistä esimerkiksi Mustalahti, Mustalampi ja Mustasaaret näyttävät viittaavan järvilappalaisiin, sillä niistä on löytynyt muitakin merkkejä pronssikaudella ajoittuvasta asutuksesta. Myös sanat ukko, kota, poro tai sarvi paikannimen osana viittaavat yleensä vanhaan asutukseen.
Iso-Vihtarin rannalla on Jumppasen luola, jonka kerrotaan olevan Heinäveden viimeisen järvilappalaisen asuinpaikka. Sittemmin Jumppaset ovat siirtyneet Ylä-Lappiin, missä sukunimi on yleinen muodossa Jomppanen. Sikäläisessä perimätiedossa on paljon tarinoita Jomppasesta, joka oli kertomusten mukaan iso, väkevä mies ja mahtava noita.