top of page

Lehdistötiedotteet ja viestintämateriaali

 

Tiedote 12.6.2025

​

Heinäveden muinaisviikko kutsuu kolmatta kertaa
konsertteihin, työpajoihin ja muinaispaikoille 27.7.-3.8.2025

​

Heinävedellä tehdään heinä-elokuun vaihteessa taas elävää muinaishistoriaa, kun Heinäveden Muinaisseura järjestää kolmatta kertaa Heinäveden muinaisviikon. Tapahtuma tarjoaa aiempien vuosien tapaan yhdistelmä muinaiskulttuuria, musiikkia ja muita taiteita sekä reliun annoksen yhteisöllisyyttä, luovaa yhdessäoloa ja yllättäviä luontokokemuksia. 

 

Heinäveden muinaisviikko on nimensä mukaisesti koko viikon kestävä tapahtuma, joskin Heinäveden Muinaisseura ry:n ajanlaskussa viikko kestää sunnuntaiaamusta seuraavaan sunnuntai-iltaan 27.7.-3.8. Virallinen selitys aikatulkinnalle on tuulesta temmattu teoria, jonka mukaan kivikaudella viikossa oli kahdeksan päivää tai tilanteen mukaan enemmän. Todellinen syy kuitenkin on halu jatkaa hauskanpitoa mahdollisimman kauan.

​

Heinäveden musiikkipitoinen, sillä ohjelmassa on viisi koko illan konserttia ja kolme retkipäivää muusikoiden kanssa sekä toistakymmentä työpajaa, joissa voi muun muassa tehdä soitiimia, opiskella kurkkulaulua tai harjoitella runonlaulua tai yhteisrummutusta.

 

Musiiikkitarjonnan tyylivalikoimassa on rockia, poppia, jazzia, kansanmusiikkia ja konserttimusiikkia sekä arvaamattomia sekoituksia eri tyylien välillä. Myös musiikin alkuperä on monipuolinen, sillä muusikkovieraita on peräti neljältä mantereelta. Kansainvälistä väriä tapahtumaan tuovat muun muassa kulttimaineeseen noussut altailainen kurkkulaulaja Alexey Chichakov (Venäjä), progekitaristi-rumpali Salman Rafique (Pakistan), rumpuryhmä Delado International (Suomi - Burkina Faso) ja konserttipianisti Mark Pogolski (Saksa). Lännen mallia tapahtumaan tuovat erikoisvieraliun tekevä country-trubaduuri Clayton NIle Yourg (USA), joka soittaa ennen muinaisviikkoa Heinävedellä bändinsä kanssa Haywater Country Music Festivalin perjantain pääesiintyjänä sekä toinen country-trubaduuri Todd Shea (USA).

 

Myös kotimainen kattaus tarjoaa laajan tyylikirjon. Jouhikolla pistetään koreasti pariinkin otteeseen, kun lavalle nousevat sekä Pekko Käppi & K.H.H.L. että nouseva porilainen dark folk -nimi Noiduin, jolle muinaisviikon keikka on kesän kolmas Tuskan ja Nummirockin ohella. Muinaisia syntikkasaundeja heinäkuun viimeiseen iltaan tuo Risto (soolo) erikoisvahvistuksenaan kitaristi Harri Loiva, ja samaa villiä energiaa huokuvat myös shamaaniviulisti Tuomas Rounakari, puhaltaja Minna Hokka ja pop-trubaduuri Jukka Takalo. Muita kotimaisia nimiä viikolla ovat yhden naisen eteerinen orkesteri Veera Neva, moderni kansanmusiikkiduo Kajos, sekä Tuulikki Jalkasen ja Lakota Longwalkerin duo Ikiverso, kaunista laulelmaista poppia esittävä Alma Solina trio ja osin samojen soittajien jazz-duo Lauri-Leena sekä nuoret nousevat nimet Paja ja Pilke. 

 

Muinaisviikolla on myös yhteensä seitsemän erimittaista retkeä, joilla kohteina on uhrikiviä ja rituaalipaikkoja, kalliomaalauksia, muinaishautoja ja asuinpaikkoja. Retkillä pääsee myös ryömimään luolissa, istumaan kiven sisässä, soittamaan tuhansia vuosia vanhoja soittimia tai suorittamaan muinaisen rippikoulun.

​

Heinäveden muinaisviikko on tänä vuonna myös osa Heinäveden Muinaisseura ry:n Echoes of the Ancient -hanketta. Se on kaksivuotinen hanke, johon muinaisseura sai EU-komission Luova Eurooppa -tukea marraskuussa 2024. Tapahtumaa tukevat myös Heinäveden kunta ja Olvi-säätiö.

​

Heinäveden muinaisviikko 27.7.-3.8.

​

Lisätietoja:

MIkko Keinonen, 045 7871 3451, muinaisseura@gmail.com

Muinaisviikon ohjelma: www.muinaisseura.net/muinaisviikko

Pressikuvat: www.muinaisseura.net/press

Echoes of the Ancient -hankkeen kotisivu: www.echoesoftheancient.com

​​​​​


Yhteystiedot
Puhelin:
045 7871 3451 (pj Mikko Keinonen)

Sähköposti:
muinaisseura@gmail.com

 

Julkaija: Heinäveden Muinaisseura ry

savon luotsi.jpg
Lippu-ja-lause-suomi.jpg
MKL_fin_vaaka_vari-musta_rgb.png
  • Facebook - Grey Circle
  • LinkedIn - Grey Circle
bottom of page