Käräjäkivien arvoitus

Teksti: Mikko Keinonen

Heinävedeltä tiedetään tähän mennessä neljä kohdetta, joiden määriltelmä on kääntynyt kansan ja/tai tutkijoiden suussa muotoon käräjäkivet tai -pöytä. Sanalla tarkoitetaan kivikehää tai sitä vastavaa kokoontumispaikkaa, johon heimo tai osa sitä on voinut kokoontua keskustelemaan ja päättämään yhteisistä asioista.

Käräjäkiviksi mainitut kohteet ovat Kermajärven Linjasaaressa, Vihtarinniemessä, Koloveden Mäntysaaressa, Pilpassa Vieruvuoren itäpuolella, niin ikään Koloveden kansallispuiston alueella.

Linjasaaren kiviryhmä

Linjasaaressa mahdollisiksi käräjäkiviksi on arvioitu luonnonkivien muodostama ryhmä, joka on muodoltaan niin säännöllinen, että sitä voi hyvin pitää ihmisen muovaamana. Käräjäkiviteoriaa tukee myös muutaman kymmenen metrin päässä sijaitseva suuri lapinraunio, sillä käräjäkiviä sijoitettin usein paikoille, missä myös viisaiden vainajien henget pystyivät olemaan läsnä käräjissä.

Linjasaaren käräjäkivet löysi Jukka Kervinen Heinäveden pyhät paikat -hankkeen kuvausten yhteydessä vuonna 2010. Kohteen arvioivat tuolloin arkeologi Timo Miettinen ja uskontotieteiden emeritus professori Juha Pentikäinen. Tästä on myös lyhy video.

Pirunvuoren näköalatasanne

Mäntysaaressa sijaitsevan PIrunvuoren “käräjäkivet” on merkitty muinaisjäännösrekisteriin statuksella mahdollinen muinaismuisto. Ne on ajoitettu historiallisen ajan rakennelmaksi, koska muinaisjäännösrekisterin mukaan kohteeseen liittyy perimätietoa 1800-luvulta.

Nykyään vakiintunut käsitys on, että pöytäryhmän rakensivat oopperalaulaja Aino Acktén huvilalla käyneet vieraat. Sei ei kuitenkaan voi pitää paikkaansa, jos kivet ovat olleet paikallaan jo 1800-luvulla, sillä Aino Acktèn rakennutti huvilansa vasta 1920-luvulla. Acktén vieraineen tiedetään kyllä viettäneen paljon aikaa PIrunvuorella, se ei vielä todista, etteikö kivirakennelma olisi voinut olla paikallaan jo ennen heitä.

Toisaalta on selvää, että Pirunvuoren historia ulottuu kauas historiallisen ajan taakse. Useat löydöt viittaavat siihen, että Kolovedellä on ollut asutusta jo kivikaudella, ja maantieteellisen sijaintinsa perusteella Pirunvuori on ollut merkkipaikka. Lisämerkitystä antaa vuorella seisova jalkakivi, jonka sivuprofiili tuo vahvasti mieleen miehen kasvot.

Myös vuoren nykyinen nimi viittaa vanhaan pyhään paikkaan, sillä kristinuskon tultua moni palvontapaikka sai nimen, johon liittyi piru tai paha.

Pilpansalon pelipöytä

Pilpansalossa, Vieruvuoren itäpuolella ja Koloveden kansallispuiston itälaidalla on kallioisessa kangasmetsässä vierekkäin mahdollisesti jopa kahdet käräjäkivet. Niiistä isompi kehä on epäselvempi, ja todennäköisesti ainakin osittain luonnon muovaama. Siinä on 10-15 metrin säteellä kymmenkunta kiveä varsin säännöllisessä kehässä. Keskellä on korkeampi kivi.

Parinkymmenen metrin päässä kivikehästä, alempana rinteessä on puolestaan pöytäryhmä, joka on kiistatta ihmisen tekemä. Se koostuu pyöreästä, halkaisijaltaan noin metrin levyisestä pöydästä ja neljästä sen ympärille asetetusta kivituolista. Pöylälevy on niin pyöreä, että se vaikuttaa jonkin verran muokatulta. Sen alla on jalkoina kaksi luonnollista laattakiveä.

Myös Pilpansalon käräjäkiville on tarjottu lähihistoriaan liittyvää selitystä. Lähiseudulla kerrotaan tarinoita kivillä aikaansa viettäneistä korttiporukoista, ja moni väittää näitä myös kivien asettajiksi. Korttipeleille on vielä eläviä todistajia, joten se osa tarina pitää varmasti paikkaansa. Silti kivien alkuperä lienee kauempana historiassa.

Korttipeliin olisi nimittäin riittänyt yksinkertaisempikin alusta. Pilpan käräjäkivet on kuitenkin asetettu paikalleen huolellisesti ja niiden suunnat on katsottu, sillä ryhmän istuinkivet on asetettu jokseenkin tarkasti pääilmansuuntien mukaan.

Jos ylempi kivikehä on ihmisen muovaama, on selvää, että se liittyy myös alempaan kivipöytään. Yksi selitys kahdelle paikalle voisi olla, että laaja kivikehä on ollut koko heimon kokoontumispaikka, mutta pieni pöytä on pyhitetty heimon vanhimmille tai muille johtajille - ikään kuin omat kokoushuoneet kunnanvaltuustolle ja -hallitukselle.

Mukana myös soitin

Omaa tarinaansa kertoo myös, että Pilpansalon käräjäpöydän vieressä on kaksi kalkatuskiveä eli keikkukiveä, jotka saa jytisemään, kun seisoo päällä ja keikuttaa. Kalkatuskivet ovat pitkiltä sivuiltaan noin metrin, ja leveydeltään puolisen metriä. Ne makaavat sammaloituneina ja näkymättömissä muutaman metrin päässä pöytäryhmästä.

Niidenkin suunnat on selvästi harkittu, sillä kumpikin on sijoitettu pitkä sivu kohti pöytää suoraan linjaan pöydän ja istuinten kanssa, kohtisuoraan toisiinsa nähden. Toinen kivistä on pöytäryhmästä etelään, toinen länteen.

Kalkatuskivien merkitystä ei voi tarkasti määrittää, mutta jos kiviryhmä on ollut kokoontumispaikka, kalkatuskivet ovat voineet toimia tavallaan oman aikansa kirkonkelloina eli kutsusignaaleina kokoukseen. Toisaalta niillä on voitu myös hälyttää vaarasta - aivan kuten kirkonkelloillakin. Toisaalta kalkatuskivillä on voinut olla myös rituaalinen merkitys. (Tästä enemmän erillisessä artikkelissa.)

Kalkatuskiviä on löydetty alueelta enemmänkin. Lähimmät ovat vain parinsadan metrin päässä kahdella puolen ilmeistä alttarikiveä. Lisäksi parin kilometrin päässä on Pilpansalon jalkakivi, jonka vieressä on niin ikään selvästi ihmisen asettama kalkatuskivi.

Vihtarinniemen kivipöytä

Vihtarinniemessä on jäkäläisellä kallioharjanteella kaunis kivipöytä, jota on nimitetty myös käräjäpöydäksi. Senkin alkuperä on hämärän peitossa, mutta ainakin on selvää, että se on ihmisen asettama. Museoviraston minaisjäännösrekisteriin pöytä on saanut määrityksen “ajoittamaton kivirakenne”.

Vihtarinniemen pöytä poikkeaa edellä mainituista mahdollisista käräjäpaikoista siinä, että siinä on pelkkä pöytä, mutta ei selviä istuimia. Vain parinkymmenen metrin päässä pöydästä on kuitenkin kivikehä, joka ainakin muotonsa puolesta kovasti ruokkii mielikuvitusta ja houkuttaa arvelemaan, että kivet ovat ihmisen asettamia. Vihtarinniemen pöytä muistuttaa myös rakennustavaltaan se kovasti Pirunvuoren pöytää, sillä siinäkin on pöytälevynä iso, tasainen laattakivi.

Linkkejä:

Videot

Heinäveden pyhät paikat: Linjasaaren käräjäkivet

Asiantuntijoina arkeologi Timo Miettinen ja uskontotieteiden emeritus professori Juha Pentikäinen.

Heinäveden pyhät paikat: Kivikautiset nautinta-alueet

Timo Miettisen ja Juha Pentikäisen keskustelu Linjasaaren käräjäkivillä.

Artikkelit

Satunnainen retkuilija: Melontaretki Kolovedelle

Anssi Toivanen tarinaa ja kuvia myös Pirunvuorelta.

Museoviraston muinaisjäännösrekisteri

Pirunvuori
Vihtarinniemi

Muinaisseuran kohde-esittelyt

Linjasaaren röykkiöhauta ja käräjäkivet

Pilpan käräjäkivet

Vihtarinniemen kivipöytä

Heinäveden jalkakivet

Jalkakivet - luonnon mystiset monumentit

Teksti: Mikko Keinonen

Heinävedellä voi siellä täällä törmätä jalkakiviin, vaikuttaviin luonnonmonumentteihin, joilla on tuhansien vuosien historia.

Jalkakivi on yleisnimitys siirtolohkareille, joiden alla on yksi tai useampi pienempi kivi. Termi ei sinänsä ota kantaa muodostelman syntyhistoriaan tai merkitykseen.

Valtaosa jalkakivistä on luonnon muovaamia. Ne ovat syntyneet, kun jääkausi on liikuttanut lohkareita ja muuta maa-ainesta: Joissain tapauksissa isojen siirtolohkareiden alle on jäänyt pehmeämmän maa-aineksen sekaan pienempiä kiviä. Kun vesi on huuhdellut pehmeät maa-ainekset pois, lohkare on jäänyt pienempien kivien varaan ikään kuin jalustalle.

Jalkakivien joukossa on myös sellaisia, joita ihminen on selvästi muokannut. Joissain tapauksissa aluskivet ovat kivilajia tai -lajeja, joita ei alueella muuten esiinny, mikä viittaa siihen, että kivet on tuotu muualta. On myös lohkareita, joiden “jalat” muodostuvat useista päällekkäisistä kivistä, mikä on suhteellisen varma todiste, että asialla on ollut ihminen.

Yleinen argumentti ihmisen osuutta vastaan on, että kivi- tai pronssikautisilla menetelmillä on ollut mahdotonta nostaa tonnien tai peräti kymmenien tonnien painoisia lohkareita. Geologi Aimo Kejosen mukaan isoakin lohkaretta voi hivuttaa reuna kerrallaan, jos vain käytössä on tarpeeksi paksuja vipuja ja riittävästi nostajia.

Jalkakivien merkitys ja käyttötarkoitus

Ymmärrettävä ja alati toistuva kysymys on, mikä jalkakivien tarkoitus on ollut. Tähän tuskin on yhtä tyhjentävää vastausta, koska nykyisen Heinäveden seudullekin ensimmäiset ihmiset ovat tulleet mahdollisesti hyvinkin pian jääkauden väistyttyä eli noin 10 000 vuotta sitten. Lähialueen löytöjen perusteella Itä-Suomessa on asuttu ainakin 8000 vuotta. Tälle ajalle mahtuu noin 500 sukupolvea ja todennäköisesti lukuisia heimoja, kieliä ja kulttuureja. Perimätieto on vuosituhansien aikana ehtinyt katketa moneen kertaan, ja sitä kautta myös luontoon jääneiden rakenteiden merkitys ja tarkoitus on voinut muuttua useasti.

Sitä voi kuitenkin pitää hyvin todennäköisenä, että useat Heinäveden jalkakivistä ovat palvelleet rituaalipaikkoina. Monille kiville on todennäköisesti uhrattu, ja emeritus professori Juha Pentikäisen mukaan joukossa on myös useita todennäköisiä initiaatiopaikkoja. Tämä viittaa aikuistumisriittiin, jossa poika lunastaa paikkansa heimossa ryömimällä kiven ali. Jos kivi ei putoa pojan päälle, tämä tulee toiselta puolelta miehenä ja täysivaltaisena heimon jäsenenä, jolla on muun muassa oikeus osallistua metsästykseen ja hankkia puoliso.

Rituaalikäyttöön viittaavat myös monien jalkakivien vierestä löytyneet kalkatuskivet. Ne ovat kuperia laattakiviä, jotka saa polkemalla kolisemaan. Kalkatuskiviä voi pitää luonnonkivinä, jotka ovat paikallaan sattumalta, mutta samankaltaisia kiviä on löytynyt useista vastaavista paikoista Heinävedeltä, joten pelkkä sattuma vaikuttaa hyvin epätodennäköiseltä. Varsinaista tutkimusta kalkatuskivistä ei ole vielä tehty, mutta Heinäveden Muinaisseura kerää aiheesta aineistoa.

Mahdollista on sekin, että jalkakivet ovat joskus olleet ikään kuin rajakiviä. Maasta irti nostettu lohkare on nimittäin varsin tehokas viesti muille heimoille. Tämän teorian tueksi ei kuitenkaan ole laajempia todisteita, koska perimätietoa aiheesta ei ole.

Heinäveden merkittävimpiä jalkakiviä

Heinävedeltä on tähän mennessä löytynyt nelisenkymmentä jalkakiveksi luokiteltavaa lohkaretta. Niiden joukossa on paljon selvästi luonnon muovaamia kiviä, mutta joukossa on myös muutama, joissa ihmisen kädenjälki on varsin selvä. Geologi Aimo Kejonen on määrittänyt selvästi ihmisen muovaamiksi ainakin Honkaniemen “hautovan kanan” ja Koukunvuoren kiven, joka on määritetty myös karttaan uhrikiveksi. Lisäksi Kypärälahden rannalla olevalla kalliolla on lohkare, jonka kolmesta jalasta yksi muodostuu kahdesta kivestä. Myös Väntinkankaan kivipöydän jalka on selvästi asetettu.

Suurin osa Heinäveden jalkakivistä kuuluu kuitenkin niihin, joiden synnystä ei voi olla varma. Monissa tapauksissa herää ainakin voimakas halu uskoa, että ihmisellä on ollut osuutensa. Monissa tapauksissa näyttää myös hyvin mahdolliselta, että jääkausi on tehnyt hyvän alun, mistä ihminen on jatkanut lisäämällä aluskiviä.

Koukunvuoren uhrikivi

Koukunvuoren laella seisova lohkare, jonka alla on seitsemän pienempää kiveä. Geologi Aimo Kejonen pitää lohkaretta selvästi ihmisen nostamana, koska aluskivet ovat kivilajeja, jotka ovat alueella harvinaisia. Lohkare on myös merkitty karttaan nimellä Uhrikivi.

Koukunvuoren laella on myös toinen lähes yhtä iso jalkakivi ja ainakin yksi pienempi. Viime mainittu muistuttaa muodoltaan varsin paljon “uhrikiveä”, mikä voi olla sattumaa, mutta saattaa myös olla haettua. Noin viiden kilometrin päässä Koukunvuorelta Pilpansalossa on nimittäin vastaava pari, johon kuuluu suurikokoinen jalkakivi ja noin 50 metrin päässä eräänlainen pienoismalli.

Honkaniemen “hautova kana”

Honkaniemen lohkare seisoo kolmella pienemmällä kivellä, ja myös se on geologi Aimo Kejosen mukaan selvästi ihmisen asettama. Lähimaastossa on myös kaksi muuta jalkakiveä.

Pilpansalon jalkakivet

Pilpansalon Kolmiyhteisessä on kallion reunalla noin viisi metriä pitkä, kolme korkea ja neljä metriä leveä jalkakivi, joka seisoo kolmella pienemmällä kivellä. Alla on reilu, noin 40 cm korkea ryömintätila.

Pienistä kivistä kaksi on melko varmasti paikallaan jääkauden jäljiltä, mutta kolmas, lohkareesta katsoen vasemmassa nurkassa oleva aluskivi näyttää siltä, että se voisi olla ihmisen asettama. Kivi on nimittäin eri kivilajia kuin lohkare ja aluskivet, minkä lisäksi sen keskellä on kvartsisydän.

P1020003

P1020013

P1020109

P1020003

1/4

Jalkakiven kyljessä on myös kalkatuskivi, joka on kiistatta ihmisen asettama. Jos kalkatuskiveä soittaa, sen jytinä kaikuu kauas ympäristöön.

Alle sadan metrin päässä isosta jalkakivestä on kivipaaden päällä pienempi, jonka alla on yksi pieni kivi. Pienempi lohkare muistuttaa muodoltaan erehdyttävästi isompaa. Kivien välillä on myös selvä akustinen yhteys, sillä ääni kantautuu kiveltä toiselle voimakkaana puustosta huolimatta.

Takunniemen jalkakivi

Karvion Takunniemessä on kallioharjanteella noin viisi metriä pitkä ja vähän yli kaksi metriä korkea lohkare, joka seisoo kolmella kivellä. Lohkareen vieressä on kolme kalkatuskiveä ja noin 50 metrin päässä todennäköisesti peurakallio.

Väntinkankaan kivipöytä

Väntinkankaalla, Heinäveden ja Enonkosken rajalla, on kalliota vasten makaava kolmion mallinen kivilaatta. Sen paksuus on noin 50 cm ja sen sivut kukin noin 4 metriä. Yhden reunan alla on kivinen jalka, joka näyttää selvästi asetetulta. Kiven länsipäässä on myös kalkatuskivi.

Noin 300 metrin päässä kivipöydästä on kahden päällekkäisen, pyöreähkön lohkareen muodostama asetelma. Lohkareet seisovat isomman kiven päällä ja ne saa myös keikkumaan, jolloin kivistä lähtee voimakas jytinä.

Kypärälahden jalkakivet

Kermajärven länsipäässä Kypärälahden eteläisellä rannalla 40 metriä korkealla kallioharjanteella on kaksi jalkakiveä.Jalkakivistä toinen on jyrkänteen eteläisellä reunalla, ja sen alla onkolme jalkaa. Niistä yksi muodostuu kahdesta päällekkäisestä kivestä, mikä on selvä merkki siitä, että ainakin nuo aluskivet ovat ihmisen asettamia.

Toinen jalkakivi on alttarimainen laatta, joka on parinkymmenen metrin päässä eteläreunan kivestä kallion pohjoispuoleisella rinteellä. Laattakiven alla on kaksi aluskiveä.